Eläinlääkärin vastaanotto

Käynti eläinlääkärillä

Kliininen perustutkimus

Eläinlääkärin vastaanotolla eläinlääkäri tekee lemmikille aina ensin perustutkimuksen omistajaa haastatellen.

Hoidon suunnittelu yhdessä omistajan kanssa

Perustarkastuksen jälkeen hoidon jatkotoimenpiteet suunnitellaan yhdessä omistajan kanssa. Tarpeen mukaan voidaan esimerkiksi tutkia veri- tai virtsanäytteitä tai ottaa röntgenkuvia. Tilanteen vaatiessa lemmikki voi jäädä klinikalle päiväksi esimerkiksi nestehoitoon. Tuolloin omistajan on mahdollista jäädä potilaan seuraksi ja tueksi isompaan heräämöön.

Lääkitysten määrääminen

Useimmiten saat eläinlääkärin käynnillä määräämät lääkitykset klinikalta mukaasi. Kuitenkin joissakin tapauksissa (harvinaisemmat lääkitykset) joudumme kirjoittamaan reseptin, jolloin asiakkaan täytyy noutaa lääkkeet erikseen apteekista.

Meiltä määrättyjen reseptien uusiminen onnistuu usein puhelimitse suoraan apteekkiin. Toivomme kuitenkin, että asiakkaamme ovat yhteydessä ennen kuin lääkkeet ovat loppuneet, sillä reseptien uusimisessa voi mennä 1-5 arkipäivää. Lain mukaan reseptin voi uusia, kun eläinlääkäri on nähnyt potilaan vuoden sisällä.

Hoitoa tukevat hoitotuotteet, ruuat ja tarvikkeet

Eläinlääkäri voi suositella lemmikillesi hoidon tueksi erikoisruokavaliota tai hoitotuotteita. Klinikallamme on valikoima erikoisruokia, hoitotarvikkeita esim. kaulureita sekä erilaisia hoitotuotteita kuten haavanhoitoaineita, sidetarpeita ja lisäravinteita. Asiakas saa aina mukaansa kirjalliset hoito-ohjeet tuotesuosituksineen. Ohjeet auttavat potilaan hoitotoimenpiteissä kotona.

Hoidon seuranta

Suosittelemme usein kontrollikäyntejä hoidon onnistumisen seuraamiseksi ja varmistamiseksi. Kontrollit voidaan suorittaa joskus myös puhelimitse ja usein esimerkiksi laboratoriotutkimusten tuloksiin liittyen puhelin- tai sähköpostipalvelu on paras tapa hoitaa asiat.

Saat itse valita hoitavan eläinlääkärin

Omalääkäri-periaate tarkoittaa Eläintohtori Kivuttomalla sitä, että asiakas saa itse valita hoitavan eläinlääkärin.

Omalääkäriyteen kuuluu myös se, että pyrimme aina automaattisesti ohjaamaan potilaan samalle lääkärille. Tavoitteenamme ovat pitkät ja luottamukselliset hoitosuhteet pennusta elinkaaren loppuun saakka.

Akuuteissa tapauksissa ei ole kuitenkaan aina mahdollista päästä omalle vakiolääkärille. Näissäkin tapauksissa potilastietojärjestelmämme pitää huolen siitä, että hoitohistoriaa voidaan käyttää hyväksi jokaisella käynnillä hoitavasta eläinlääkäristä riippumatta. Järjestelmässä on tallessa mm. lemmikkisi lääkitykset, diagnostiset kuvantamiset sekä laboratoriotutkimukset.

Tyytyväiset asiakkaamme kertovat

google

Kissa parani .

google

Eläimiä hoidetaan täällä niin hyvin ja lempeästi. Käytin 12-vuotiasta koiraa hammaslääkärissä ja kaikki meni hyvin ja oli turvallista jättää koira hoitoon vähäksi aikaa.

Sami Koponen 25.12.2025
google

Näkyy, että lääkäri Kirsi on erittäin ammattitaitoinen. Hän selitti rauhallisesti jokaisen vaiheen, kun teki kissallemme ultraäänitutkimusta. Myös jatkohoidosta kertoi kattavasti ja ymmärrettävästi toimenpiteen jälkeen. Kiitos erinomaisesta palvelusta!

M Y 1.12.2025
google

Kissaa on käytetty pari kertaa täällä tutkimuksissa ja saanut huomattavasti parempaa hoitoa kuin esimerkiksi kunnallisella. Kaikki toimenpiteet on suoritettu ilman rauhoitusta eikä kissan ole tarvinnut olla puolitajuttomana vuorokautta tutkimusten jälkeen. Täällä on hoidettu sairauden juurisyytä eikä pelkästään oireita. Kiitos erittäin ammattitaitoiselle henkilökunnalle!

google

Excellent service

Mika Po 4.10.2025
google

Joka kerta saanut hyvää palvelua ja tarvittaessa ajan hyvin nopeasti!

google

Gustav Ståhl on todella hyvä.

Brita 14.8.2025
google

Hyvää hoitoa lemmikeille

google

Sanoin käynnilläni eläinlääkärille, että haluaisin tietää mikä lemmikkiäni vaivaa. Eläinlääkäri vastasi hieman töykeään äänensävyyn, että sitä hän ei voi luvata "emme me mitään ihmeen tekijöitä ole". Käsittääkseni sekä minä, että lemmikkini ollemme eläinlääkäriaseman asiakkaita ja maksavia sellaisia. Jäi vähän karvainen maku suuhun kommentista, että eikö lemmikkiä olla valmiita tutkimaan rahaa vastaan.

Anna Myller 29.6.2025
google

Laadukas ja ammattitaitoinen palvelu, siistit ja valoisat toimitilat. Hyvä hoito kaikin puolin.

Timo Piironen 27.6.2025
google

Huippuosaajat. Joensuun paras ja pätevin eläinlääkäriasema.

google

Eläimen kauniisti huomioiva kohtaaminen ja kokonaisvaltainen terveydentilan selvitys - kiitos!

google

Hyvää ja monipuolista

google

Hyvä palvelu, kissat saaneet tarvittavat hoidot. Ei ole halpa mutta taitaa koskea kaikkia eläinlääkäreitä.

google

Asiat toimii

google

Ystävällinen palvelu

Harri Lahti 10.12.2024
google

Hyvä ja asiantunteva henkilökunta.

Esa Anttonen 22.10.2024
google

Ihanaa palvelua, koira sai huomiota kerrakseen ❤️

Minna Nurmi 29.8.2024
google

Saimme ystävällistä,asiantuntevaa ja laadukasta palvelua.Lääkäri ja muu hlö-kunta erityisen mukavaa ja sydämmellistä.Kiitos!

T. Jokinen 3.7.2024
google

Kallis mutta asiallinen. Hieman kliininen, myötäelämistä sais lääkäreillä olla hiukka enemmän. Osaavat hommansa.